Siirry sisältöön

Tarmo Hatunen aloittanut yrityksessä

Olen kolmen alakouluikäisen pojan ylpeä isä, positiivinen energiaosaaja ja innokas oppimaan jatkuvasti uutta.

Olen lähes 20-vuotisella urallani saanut palvella energia-alaa huippuammattilaisten kanssa monista eri tehtävistä käsin, ja kasvanut tällä matkalla tuotekehitysinsinööristä teknologiajohtajaksi. Ja nyt olen yrittäjä, joka suuntautuu kohti tulevaisuutta ja energia-alan huikeita mahdollisuuksia entistä lähempänä asiakasta.

Energiatekniikan diplomi-insinööriksi valmistumiseni jälkeen, pääsin työskentelemään kansainvälisen energialiiketoiminnan teknologian ja asiakasprojektien pariin yli 15 vuoden ajalle. Kaksi viimeisintä vuotta minulle antoivat paljon uutta, kun sain johtaa ja kehittää lämpöpumppu-, varaaja- ja kaukolämpöteknologiaa osaajatiimini kanssa.

Olemassa olevien energiajärjestelmien ja -prosessien tehostaminen, hukka- ja matalalämpölähteiden entistä parempi hyödyntäminen sekä puhtaan ja uusiutuvan energian voimakas kasvu, ovat globaalisti keskeisessä osassa rakennettaessa hiilineutraalimpaa ja kestävää tulevaisuutta, ja uskon tuovani tällekin alueelle asiakaslisäarvoa kattavan kokemukseni kautta.